24.8.2015

Homemade Frozen yogurt

Heippa!
Miten iloinen oonkaan ollut näistä loppu elokuun lämpimistä ja aurinkoisista päivistä. Näistä kyllä todellakin osaa nauttia ja hyviä säitä arvostaa, vaikka töitä on tietenkin tehtävä ja kouluunkin kohta mentävä. En edes tiedä mistä sain idean tehdä frozen yogurttia itse, mutta löysin netistä hyvän ja ennen kaikkea helpon ohjeen ilman jäätelökonetta. Tämä on jäätelölle se kevyempi vaihtoehto ja myös maukas. Ohjeen löydät TÄÄLTÄ! 


Tarvitset:
4 dl turkkilaista jogurttia
1-2 rkl sokeria (laitoin 2 rkl)
2 tl vaniljasokeria 

Tein tämän muoviseen kulhoon ja laitoin sen ensiksi pakastimeen jäätymään. Kylmentyneeseen kulhoon mitataan ainekset ja sekoitetaan sähkövatkaimella muutaman minuutin ajan. Tämän jälkeen kulho laitetaan pakastimeen jäätymään. Sekoitin jogurttia ensimmäisen tunnin ajan noin 20 min välein ja huomasin, että tämän jälkeen seos alkoi jo jäätyä kunnolla ja sekoittamisen voi tehdä harvemmin. Pakastamiseen aikaa kuluu noin 2-3 tuntia. Ripottelin frozen yogurtin päälle vain mustikoita, mutta sen kanssa sopii vaikka mikä! Alkaa tekemään itselläkin mieli taas...


Nauttikaa hellepäivistä! <3
-Krista 

18.8.2015

Illallistreffit

 Takki Bershka/Toppi Seppälä/ Farkut H&M/ Laukku LV/ Loaferit Stradivarius 

Pidin tästä asusta kovasti. Monesti käytän kultaisia koruja, mutta kiva huomata miten hyvin tuo hopea toimii punaisten huulten, sekä mustan asun kanssa. Puen myös aika harvoin noin kokomustaa asua, jota kylläkin harmaat farkut hieman keventävät. Kyllä tuo nahkatakki sekä niittiloaferit tuovat kivaa särmää kokonaisuuteen ;) 







Perjantaina töiden jälkeen näin pitkästä aikaa Eevaa ja suunnattin illallistreffeille Kauppakadulla sijaitsevaan uuteen ravintolaan nimeltä Star Kitchen. Kyseisessä ravintolassa tarjoillaan susheja, wokkeja, gyrosta ja ties mitä muuta. Päädyttiin sushilajitelmaan viinin kera ja oltiin todella tyytyväisiä. Itseäni kiinnostaa kovasti varsinkin paikan lounasbuffet, joka kustantaa noin 10e. Myös gyros vois olla tosi mielenkiintoinen kokeilla, varmaan todella hyvää! Ilta oli sen verran lämmin, että päätettiin syödä ulkona ja kyllä siinä taisi pari tuntia hurahtaa kuulumisia vaihdellessa. :) 

-Krista 


17.8.2015

Sunnuntai asu

Eilen oli ihana täydellinen kesäinen päivä ja pukeuduin myös sen mukaisesti. Päälle laitoin mukavan sunnutai-päivän asun pitsillä, kullalla ja leopardi-kuviolla höystettynä. Taivas oli oikeasti aivan pilvetön ja näitä päiviä ei meillä Suomessa liikaa ole :)

 Toppi Gina Tricot/ Shortsit Lindex/ Kengät H&M/ Laukka Glitter/ Aurinkolasit Ray-Ban





-Krista 

16.8.2015

16/08

Tänään Jyväskylässä riitti hulinaa ja sää suosi. Nähtiin tyttöjen kanssa ja käytiin Toivolan Vanhalla Pihalla Designtorilla. Olin ensimmäistä kertaa tuolla Toivolan Vanhalla Pihalla, mutta olen kulkenut aikaisemmin ohi ja ihastellut kauniita vanhoja puisia taloja. Paikasta tulee mieleen vahvasti vanhoilla kotikulmillani sijaitseva Sepänmäki, jossa kävimme ala-asteella luokan kanssa retkellä. Designtorilla oli myynnissä muun muassa paljon taidolla suunniteltuja ja valmistettuja  koruja, vaatteita, laukkuja ja kodin sisustustuotteita. Itselleni löytyi muutama oma suosikki, mutta tällä kertaa en hankintoja tehnyt, ihastelin vain.





 Käytiin Desingtorin jälkeen Kirkkopuistossa katsastamassa Ravintolapäivien tarjontaa, mutta pääasiassa tarjoilla oli jälkiruokia, eikä jaksettu jonottaa tuntia Komeat burgerit poikineen ravintolan antimia :'D. Suunnattiin sitten Boho & Keittiöön brunssille ja onneksi ulkona oli paikkoja niin päästiin nauttimaan auringosta. 



 -Krista 


14.8.2015

Lomakuume

Heippa! :) Kesä tuntuu menneen ihan hujauksessa, vaikka itselläni kesä jatkuu vielä elokuun loppuun. Onneksi noista vähäisistä hellepäivistä on päässyt nauttimaan todella hyvin, runsaasta työmäärästä huolimatta. Silti kaipaan ihan älyttömästi pientä breikkiä, lämpöä ja rentoutumista. Paras ystäväni laittoi jokunen viikko sitten mulle viestiä ja kysyi lähtisinkö hänen kanssaan lomalle. Tarkistin syksyn lukujärjestykset, sekä työasiat kuntoon ja löysimme molemmille sopivan ajankohdan. 
Sitten alkoi matkojen metsästys ja melko pieni budjetti sekä aurinko olivat kriteerit. Todella vahvasti mieleeni putkahti Barcelona, jossa en koskaan ole aikaisemmin käynyt. Tajusin kuitenkin, että nyt kaivataan ihan puhtaasti "aivot narikkaan" -lomaa ilman aikatauluja ja liutaa eri nähtävyyksiä. Monta kertaa silmääni pomppasi Parga Kreikassa, enkä ollut koskaan aikaisemmin kuullut kyseisestä kohteesta. Hieman Googleteltuani löysin muutamasta blogistakin juttua tästä pienestä kaupungista. Kauniita rantoja, turkoosia vettä, värikkäitä taloja, kreikkalaista ruokaa, lämpö...sinne on päästävä! Missattiin jopa yksi ihan täydellinen hotelli, jossa hintakin olisi ollut ihan liian hyvä ollakseen totta. Nyt on kuitenkin meillekkin löytynyt upea hotelli hyvällä hinnalla ja matka on varattuna syyskuun toiselle viikolle. JEE!

Nyt taas töitä paiskimaan! 
-Krista