30.1.2014

Musta karvaliivi

Huomenta! Mulla on vieläkin ihan sekava olo viime öisten painajaisten jäljiltä. Pitää varmaan vielä juoda kuppi kahvia, jos vaikka päivä lähtisi sen ansiosta paremmin käyntiin. Vihaan painajaisia ja viime yön painajaisista toinen oli varmaan sekavampi ja piinaavampi kuin yksikään aiemmin näkemistäni. Toinen oli melko peruskauraa, ainakin siltä osin, että siinä esiintyi suuresti rakastamani käärme (nooot, pelkään niitä yli kaiken). Luistelin myös luistimilla Intian kaduilla. Mistä näitä tulee?

Eilen oli mukava päivä ja ehkä vähän hassukin. Olin meinaan kolmeen otteeseen kahvilassa istumassa ja aina eri seurassa. En edes viikoittain käy kahvilla yleensä eli tää oli mulle ennätys. Oli koulun näytön arviointia, työkaverin tapaamista, jonka lisäksi käytiin parhaan ystäväni kanssa Kelloskoskella sijaitsevassa Kinuskillassa


 Oon tehnyt nyt tässä viimeaikoina mielestäni todella kivoja alelöytöjä ja tässä niistä yksi. Kiertelin Hyvinkään Willan kauppoja viime lauantaina ja kävin pikaisesti myös Lindexillä. Siinä alerekissä roikkui tämä yksilö ainoana ja kurkkasin nopeasti kokolappua: "M". Ja tuote oli laitettu -70% alennukseen ja alennustaulukosta katsoin sille jäävän hinnaksi 14,95e, ihan oikeesti? Nappasin karvaliivin rekistä ja kokeilin sitä nopeasti vielä. Just täydellinen koko, sillä tykkään käyttää noita tolleen takkien päällä ja muutenkin tossa vaatekappaleessa saa olla vähän volyymiä ja sitä väljyyttä. Täydellistä oikeasti. Karvaliivien rakastaja asteli kassalle leveä hymy naamallaan ja uusi karvaliivi pääsi heti muutaman päivän päästä tuosta käyttöön. Siellä se odotti mua, ja vain mua odotti rekissä. :D
Ja toi ei sinäänsä ollu varsinainen heräreostos, sillä oon pitkään miettiny, että haluaisin tollasen mustan karvaliivin mun vaaleenruskean rinnalle. En ole kuitenkaan sitä aktiivisesti etsinyt kissojen ja koirien kanssa, vaan antanut asian muhia, sillä eihän toi nyt ollu se vaatekappale, jota kaikista kipeimmin tarvitsen. Vihaan muuten eniten sitä, kun oikeasti etsit jotain kuumeisesti ja sitä ei vain löydy. Odotas vaan, kun annat asian olla, kerkeät jo unohtaakin sen mielestäsi ja yllättäen joka puolelta löytyy kivoja vaihtoehtoja tai juuri se yksi täydellinen yksilö.
 Voisin huomenna kirjoitella vielä vähän tosta Kinuskillasta teille. Itsekään en kyllä ihan kamalasti tiedä, sillä toi tosiaan oli eka kerta tuolla. Voin kyllä ihan senkin perusteella jo suositella tota kokeilemaan joskus.



Karvaliivi Lindex/Takki Bershka /Neule ja Huivi GT/ Farkut Stradivarius/Saappaat ja Laukku Bianco/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti