8.4.2014

Rodos: ruoka ja juoma

Joku kyseli postausta Rodoksen matkastamme ja päätin sen toteuttaa. Vähän nyt myöhästyy tämä postaus siitä aikataulusta, mitä lupailin. Päätin myös tehdä tän osissa ja vähän selkeämmissä kokonaisuuksissa. Ensimmäinen osa käsittelee ruokaa ja juomaa Rodoksella.En osaa oikeastaan ravintolasuosituksia kamalasti antaa, sillä en muista tarkkoja lokaatioita, mutta vähän koitan vinkkejä kuvien lomassa antaa. 



Varmaan jokaisessa ravintolassa ja baarissa, jossa olimme toimi Wi-Fi 




Yleisesti saarella vesijohtovesi on juomakelpoista, maku tietenkin hieman eri. Joimme siis tuota vesijohtovettä normaalisti. Ihanan vapauttavaa, sillä yleensä ulkomailla reissatessa tästä asiasta pitää stressata (en oikeasti lomalla stressaa, mutta kokoajan takaraivossa kuitenkin kummittelee). 


 1,2&3 Faliraki beahillä oli tollanen ihana ravintola, jossa käytiin syömässä Club Sandwichit rankan rantapäivän jälkeen. Olivat kyllä super hyviä! 4. Tuli myös syötyä perus hamppari ja ranskalaiset

 Ai että näitä drinkkejä, niin herkillisen näköisiä!

1. Hotellin baarissa vettä juomassa 2. Ihana vesimeloni-mehujää, nam! 3. Coca-Cola tölkki Kreikkalaisittain. Noi kirjaimet on niin hienoja. 4. Auringonoton lomassa syötiin perinteisesti kreikkalaista salaattia, tsatsikin ja vaalean leivän kanssa




1. Varmaan paras kreikkalainen salaatti jonka oon koskaan syönyt ja ravintola oli todella siisti ja hyvällä paikalla. Istuttiin tuolla auringonlaskun aikaa ja ravintola tosiaan sijaitsi keskustan kupeessa ja aivan sataman vieressä, joten näkymä oli kaunis. Siinä oli todella monta ravintolaa vierekkäin ja muitakin hyviä olisi varmasti ollut. 2. Kylmää vettä, kreikkalaista salaattia, tsatsikia 3. Kreikassa myös aika paljon tarjoillaan ravintoloissa noita erilaisia lihavartaita, tuossakin oli muistaakseni kolmea eri lihaa 4. Perinteinen kreikkalainen jälkiruoka Baklava piiras, jossa on pähkinämurskaa, sokeria, hunajaa ja siirappia. Todella makea setti siis, ei mun oma lemppari todellakaan.
 
Olen ihan super huono muistamaan mitään hintoja, mutta arvioitiin vähän näitä: 

Limutölkit kaupassa: vähän alle 1e 
Breezer kaupassa: 1-2e (jossain siinä hujakoilla, selvästi halvempi kuin Suomessa)
Viinipullot kaupassa: 5e ja siitä ylöspäin

Ruoka-annos ravintolassa: 8e

Drinkki baarissa: sama hinta kuin Suomessa (sesonkina varmaan parempia tarjouksia)

 1. Meille tarjottiin ravintolassa ruoan jälkeen shotit 2. Viinipullon avaus ei onnistunut (koska ei yksinkertaisesti osattu), nöyränä hotellin baariin ja avoimen viinipullon kanssa takaisin 3. Pari olutta, hyi (mietin vaan, että mikähän tänki kuvan tarkotus on ollut) 4. Tyttödrinksut

Baarit: Rodoksen kaupungissa on baarikatu, joka on täynnä baareja. Kaikki oppaat ja paikalliset osaavat varmasti neuvoa tämän kadun tarkemmin ja se on aika helppo kyllä löytää. Olimme reissussa syksyllä, joten meno ei ollut ihan sitä luokkaa, mitä se kesällä varmasti olisi. Todella hiljaista siis. Katu on täynnä sisäänheittäjiä, jotka kaikki yrittävät parhaansa mukaan saada asiakkaita omaan baariinsa. Baarit olivat melko pieniä, mutta baarikadun toisessa päässä sijaitsi Casino, joka kuulemma on isompi clubi-tyylinen (en käynyt itse tuolla).

Olipas vääntämistä tän postauksen kanssa, netti katkesi välissä ja väsymys alkaa painaa, nyt lähden nukkumaan! Jos herää kysymyksi ruoka, juoma, ravintolat, baarit, yms. liittyen niin laittakaa tulemaan. Teen näitä rodos postauksia vielä siis muutaman lisää eli ei tässä vielä kaikki :D 

-Krista

4 kommenttia:

  1. Kiitos Rodos-blogista! Oon lähdössä nyt viikonloppuna ja kiva selailla eri kokemuksia sieltä. Puhuttiin ko sun mielestä joka ravintolassaki suomea kun näin monet sanovat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei mun vastaus ei ollut tullutkaan sulle, kun sitä puhelimella koitin laittaa :( Olet reissusta varmaan palannut, mutta tosiaan ei siellä niin paljon mielestäni suomea puhuttu kuin esim Gran Canarialla, mutta kaikki tervehdykset yms sujuvat tarjoilijoilta hyvin ;)

      Poista