25.5.2014

Rodos: Rannat

Mielestäni Rodos matkakohteena on täydellinen juuri rentoutumiseen ja sitä tuolta kannattaa lähteä pääasiassa hakemaan. Ainakin meidän loman agenda oli juuri se, että saadaan akkuja ladattua ja vähän nollattua paineita. Tästä päästäänkin siihen rentoutumisen ytimeen eli rantoihin ja siellä löhöilyyn. Kävimme muutamilla eri rannoilla reissumme aikana, jonka lisäksi uimme myös hotellimme altaalla. Uiminen oli kyllä ihan välttämätöntä tuolla, sillä oli todella lämpimät ilmat koko viikon ajan. 

Ihan hotellimme lähettyvillä oli kiviranta, jossa kävimme kerran uimassa. Hotellimme siis sijaitsi Kremastissa. Kävimme tuolla melko pikaisesti, sillä kivikkoranta ei ole se mukavin makoilla tai kahlailla. Tuokaan reissu ei todellakaan ollut turha, sillä meri ja pyöreät valkoiset kivet näyttivät todella upeita. Ja kaiken lisäksi tuolla vastarannalla näkyy Turkki. Päästiin myös jostain syystä skootteriajelulle veloituksetta. Siis aivan mahtavaa! :DD


Yhtenä päivänä suunnattiin Faliraki Beachille, jonne pääsi suoraan bussilla Rodoksen keskustasta. Hiekkaranta, jonka varrella vieri viereen erilaisia ravintoloita ym. Tämä oli kyllä todella kiva ranta ja viihdyttiin aika pitkään tuolla. Ja kätevästi pääsi välillä juomaan ja syömään, kun lähellä oli noi ravintolat :)



Aivan kiistaton rantojen huippu oli tämä Tsambika Beach! Todella kaunis ja upea luonto ympärillä. Pidin kovasti lukuunottamatta kalaa joka puraisi mua vedessä :D Makailtiin rantahietikossa ja pienen hetken kuluttua pienet kalat tulivat näykkimään jalkoja (ei siis sattunut ollenkaan), mutta syvemmällä joku isompi kala erehtyi näykkäisemään jalastani ja kiljuin siihen malliin, että sain osakseni kysyviä katseita :DD

Tuollahan on muitakin rantoja kyllä, mutta nämä olivat ne missä me kävimme. :)

Noi bikinit ostin tuolta reissusta ja osoittautuivat aivan älyttömän ihaniksi ruskettuneen ihon kanssa <3 Oivoi näitä kuvia katsellessa tulee niin kova kaipuu lämpimään. Haluanhaluanhaluan!!

-Krista

4 kommenttia:

  1. Haluaisin ehdottomasti tutustua sinuun, vaikutat todella mukavalta ja fiksulta nuorelta neidiltä, joka on vielä huippukaunis!
    Onko sinulla instagram tiliä tai mahdollisesti jotain muuta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti ilahduttavasta kommentistasi! :) Instagramissa minua voi myös seurata samalla nimellä eli Kristamai :)

      Poista