4.9.2014

Muutto

Aloin kirjoittaa teille pari viikkoa sitten postausta, joka jäi kuitenkin kesken ja julkaisematta: 

"Makaan huoneeni nurkassa patjalla, lattialla lojuu epämääräinen kasa kenkälaatikoita (ehkä nilkkureita, saappaita ja parit korot...en tiedä), katossa roikkuu johdon päässä se pelkkä lamppu siis se vaihdettava osa, seinissä huonekaluista jääneitä reikiä ja muutenkin täällä huoneessa vallitsee pieni sekamelska. No mitähän ihmettä täällä on tapahtunut? Tuntuu, etten itsekään ihan vielä tajua mitä tämä syksy tuo tullessaan. 

Sain kesällä kirjeen, jossa kerrottiin että mut on hyväksytty Jyväskylän Ammattikorkeaan opiskelemaan liiketaloutta. Hain tuonne ensimmäisenä hakutoiveena, sillä olin todella kiinnostunut heidän muodin ja vähittäiskaupan linjastaan. Otin paikan vastaan pää aivan pyörälläni. Monien mutkien, kuoppien ja ylämäkien jälkeen minulla ja hyvällä kaverillani on oikein loistavalla sijainnilla tilava asunto. Kesä tuntui menevän hujauksessa, sillä tän muuton valmistelu vei kovasti voimia. Tein itselleni to do -listan ja oikeasti aina kun viivasin yhden kohdan yli, keksin kaksi lisää..."



Nyt siis tilanne on se, että loikoilen ja kirjoitan tätä postausta n. 250 kilometrin päästä siitä paikasta, jossa tuon postauksen alun teille pari viikkoa sitten kirjoitin. Voitte uskoa, että tähän melkein pariin viikkoon ja pitkälti sitä edeltävään aikaan on kuulunut paljon asioita. Täällä uudessa kodissani valitsee edelleen jonkinlainen epäjärjestys ja keskeneräisyys. Muuttaminen on rankkaa ja siihen kun lisää uuden koulun, uuden paikkakunnat ja kaikki muut uudet asiat, on kyllä pää aivan varmasti pyörällään. Onneksi en ole ainut, sillä varmasti melko moni on ollut samassa tilanteessa juurikin tänä syksynä ja ehkä muuttanut jopa ulkomaille. Ehkä se että viimeinkin saan tänne jotain järkevää kirjoitetuksi, kertoo siitä että jollain tavalla olen asettunut tänne aloilleni. En olisi koskaan uskonut kuinka paljon muuttaminen ja sen valmistelut+koulun aloitus+uudelle paikkakunnalle muuttaminen vie etukäteen aikaa, huomioon ottaen sen kuinka paljon olin valmistautunut etukäteen ja perehtynyt asioihin, huhuhuh! 


Olen viikonlopuksi menossa kotiin ja odotan niin hurjasti, että nään kaikki rakkaat ihmiset ja meidän pörröisen koiran, kamala ikävä kaikkia! Voin kertoa myöhemmin lisää kaikista koulujutuista, kunhan itse pääsen niistä ensin perille. Varmasti on luvassa uuden asunnon esittelyä myös. 

Ihanaa syksyn alkua kaikille ja tsemppiä kouluun, sekä töihin tai ihan muuten vain! :)

-Krista



2 kommenttia: