16.2.2015

JAMK liiketalouden opinnot

Yhteishaut ovat taas ajankohtaiset (17.3-9.4.) ja esimerkiksi englanninkielisten opintojen osalta jo ohi. Monet varmaan pohtivat juuri tällä hetkellä omia opintojaan eteenpäin ja edessä on mahdollisesti todella vaikeita valintoja. Vaihtoehtoja on paljon erilaisia ja kannattaakin kunnolla tutkia, mitä koulut tarjoavat. Ajattelin vähän kertoa omista opinnoistani ja koulustani. 

Aloitin viime syksynä opinnot Jyväskylän ammattikorkeakoulussa (JAMK) ja koulutusohjelmana on liiketalous eli valmistun tradenomiksi n. 3,5 vuoden kuluttua. Lähinnä siis osaan kertoa teille nimenomaan tuosta liiketalouden koulutusohjelmasta. Hain itse kouluun puhtaasti muoti- ja vähittäiskauppa kärkiopintojen takia, jota ei muissa kouluissa ole tarjoolla. JAMKiin pisterajat ovat ehkä hieman alempana kuin Helsingin vastaaviin kouluihin, mutta hakijoita on paljon ja kilpailu on kovaa. 

Opintojen rakenne
Ensimmäisenä vuonna kaikki tradenomiopiskeljat käyvät pakolliset kurssit, joihin kuuluu laaja valikoima erilaisia kursseja. Näitä kursseja ovat esimerkiksi johtaminen, juridiikka, viestintä, markkinointi ja taloushallinto. Lisäksi opiskellaan peruskurssit englannista ja ruotsista. Ensimmäisen vuoden alussa on myös mahdollista ottaa tukikursseja (matikka, englanti, ruotsi) jos niitä tuntee tarvitsevansa. Itse kävin englannin tukikurssin ja koin sen todella hyödylliseksi. 

Kärkiopinnot
Nyt keväällä ensimmäisen vuoden opiskelijoilla on edessään kärkihaut. Mihinkään kärkeen ei ole pakko hakea ja hyvän "opintopaketin" voi koota ilman varsinaisia kärkiopintoja. Kärkivaihtoehtoja on JAMKissa mielestäni todella laajasti: Muoti- ja vähittäiskauppa, Urheiluliiketoiminta - Sport Business School, Nordea-polku, Markkinointi, Konsultoiva taloushallinto, Finanssiala, Kauppiasyrittäjyyspolku...muitakin löytyy ja lisäksi uutena on Brändiasiantuntija. Eli todella mielenkiintoisia vaihtoehtoja. Kärkiin haetaan erikseen hakemuksella ja haastattelulla (vaihtelee kärjittäin).

Muoti- ja vähittäiskauppa
Itselläni on tavoitteena päästä Muodin- ja vähittäiskaupan kärkeen ja se on ollut vahvasti mielessä koko opiskelujen ajan. Kärkiopintoihin opiskelijavalinnat tekee kunkin kärjen vastuuopetteja. Valintaan vaikuttavat aikaisemmat opinnot, työkokemus, harrastuneisuus ja ylipäätään kiinnostuneisuus alaan ja käsitys alasta. Itselläni esimerkiksi tätä ennen alla vaatetusompelijan tutkinto, joten jos niitä opintoja suorittaa niin kannattaa tätä harkita jos liiketalouden opinnot kiinnostavat. Ainakin rajatapauksissa katsotaan keskiarvoja, joten perusopintoihin on todella tärkeä panostaa ihan senkin takia, vaikka kaikki aineet eivät itseä kiinnostaisikaan. 

Kärjen opintoja voi valikoida oman suuntautumisen mukaan. Oon ihan älyttömän innoissani tuosta opintotarjonnasta, johon kuuluu muun muassa Valikoimasuunnittelua, Muotikaupan tuotetuntemus, Kaupanostotoiminta ja Tuotevalokuvaus. Eipä ole koulu vielä koskaan kuulostanu näin mielenkiintoiselta, joten tosiaan toivon, että tältä mun seuraava syksy tulee näyttämään. Nyt esimerkiksi Työelämän englanti kurssilla Muoti- ja vähittäiskauppa kärjestä kiinnostuneet saavat suorittaa tulevia tehtäviä juuri kärjen näkökulmasta. Kurkkailin, että tiedossa on esimerkiksi esseen kirjottamista ja aiheina eri mallistot (esim Chanel SS15), muotiblogit ja muodin historia. Eipä tunnu enään varsinaisesti opiskelulta! :)

Opintoihin kuuluu myös työharjoittelu, jonka voi halutessaan suorittaa kahdessa osassa. On myös mahdollisuus lähteä vaihtoon tai työharjoitteluun ulkomaille. JAMK on Suomen parhaiden ammattikorkeakoulujen joukossa eri barometreillä mitattuna. Itse olen ollut todella tyytyväinen opetuksen yleiseen tasoon. 

Omia vinkkejäni pääsykokeisiin lukuun:
1. Aloita lukeminen heti kun pääsykoemateriaalit ovat saatavilla.
2. Tee mahdollisimman tarkka lukusuunnitelma ja yritä pysyä suunnitelmassa.
3. Nuku tarpeeksi.
4. Syö hyvin.
5. Harrasta (liiku tai tee jotain muuta kivaa)
6. Usko siihen, että onnistut kun teet parhaasi!
7. Tee parhaasi! 

Pääsykokeista vielä sen verran, että mielestäni ei tarvitse osata todella tarkkoja yksityiskohtia esimerkiksi yrityksen X liikevoitto oli vuonna 2014 100 456€. Eli tuskin kokeessa tulee väittämää "Yrityksen X liikevoitto oli vuonna 2014 100 457€. Vastaa oikein tai väärin." Vaan on oleellisempaa tietää oliko se 100 000 € vai 1 000 000€. Muistan, että meidän kokeessa oli väittämä, jossa oli tollainen joku rahasumma tarkalleen ilmoitettu, mutta pointtina oli se että tiesi suuruusluokan. Toivottavasti ei ollut kamalan vaikea selitys :DD

Muuta
Jyväskylä on ihan älytön opiskelijakaupunki ja opiskelijat on mielestäni huomioita täällä todella hyvin! Paljon opiskelijatarjouksia kaikkialla ja esimerkiksi opiskelijabileissä oikeasti opiskelijoiden kurkkarolle sopivat hinnat. Ostin itse korkeakoululiikuntatarran opiskelijakorttiini, jolla pääsen kaikille yliopistolla ja JAMKilla järjestettäviin ryhmäliikuntoihin (hinta oli 55€/vuosi). Käytän lisäksi koulun salia, joka on opiskelijakortin omistavalle ilmainen. Not bad!
Ammattikorkeakoulu opiskelu on todella ryhmätyöpainotteista. Oikeastaan melkein joka kurssilla on vähintään yksi ryhmätyö. Toisaalta on ollut todella opettavaista ja mielenkiintoista päästä tekemään ryhmässä töitä eri projektien parissa, toisaalta ryhmätyöskentely on välillä todella haastavaa ja vaikeaa. Ryhmätöillä pyritään valmentamaan meitä opiskelijoita työelämään, sillä siellä monia asioita tehdään projektimuodossa. Kirjasto tulee myös tutuksi varmasti. Itselläni oli parhaimmillaan 20 kirjaa pinossa tuossa pöydällä. Enkä tietenkään väitä, että olisin kaikki lukenut kannesta kanteen, en suinkaan! Oikeastaan kaikki työt tehdään tietokoneilla ja itselleni tämä on joskus todella vaikeaa, sillä kärsin niska- ja hartikjumeista. Olii kuitenkin hyvä, että kotoolta löytyisi se oma tietokone ja parempi tietysti jos omistaa kannettavan tai tabletin, jota voi kantaa myös kouluun mukaan. 

 Esittelen tässä välissä teille Samsung Galaxy S Tablettini, jonka ostin itselleni joululahjaksi. Harkitsin tuon ostamista pitkään ja lopulta tajusin, että tuollainen on vain pakko saada. Todella paljon kotona tulee tilanteita kun haluaisi nopeasti katsoa jonkun tiedon netistä ja koneen avaaminen tuntuu todella työläältä, eikä kännykällä jaksa selailla nettiä. Lisäksi oma kannettavani on todella vanha ja painava, joten sen kantaminen kouluun ei todellakaan tulisi kysymykseen. Samsung oli todella helppo valinta tekniikkatumpelolle, sillä puhelimeni on myös Samsung ja Android käyttöjärjestelmä jo entuudestaan tuttu. En olisi todellakaan jaksanut opetella mitään muuta. Ihan älyttömän nätti muotoilu ja noi kultareunukset!! 

 Sain kaupan päälle tuon Bluethoot-näppäimistön, jonka avulla tabletti taipuu miniläppäriksi käden käänteessä...

...näppäimistö toimii myös "kotelona" tabletille, jolloin se suojaa näytön kätevästi, eikä erillistä kuorta tähän tarvitse ostaa. Todella hyvä oston on ollut!!

Lukujärjestys: esimerkiksi tällä hetkellä tuntimme koulussa sijoittuvat pääosin klo 8-11 ajalle. Eli kuulostaa aika lyhyiltä koulupäivät! Todellisuudessa jokaisen pitäisi joka päivä varata aika monta tuntia noiden ulkopuolelta ryhmätöiden ja yksilötöiden tekoon eli eipä ihan niin rentoa olekaan. Kalenteri on itselleni ehdottomasti tärkein apuväline opinnoissa. Eri töitä on paljon päällekkäin, deadlineja, välillä kontaktitunteja, välillä etätyöskentelyä, välillä luentoja....Ilman kalenteria en ihan oikeasti pysyisi järjissäni, saati sitten tietäisi missä mun pitää milloinkin olla. 



Tilasin täksi vuodeksi itselleni kustomoidun kalenterin persoonallinenkalenteri-sivustolta ja oon ollut todella tyytyväinen tähän. Musta on tullut niin kriittinen kalenterien suhteen. Varmaan lukiosta lähtien kalenteri on ollut mulle tosi tärkeä juttu, jotta pysyn kaikista menoista, sekä koulu- ja työasioista perillä. Samalla olen alkanut vaatimaan kalenterilta myös enemmän. Pitää olla tilaa kirjoittaa hyvin, paljon tyhjiä sivuja lopussa ja aukeamalla aina yksi viikko...Tuollakaan ei kyllä kaikkea pysty valitsemaan, mutta sain miellyttävän kokonaisuuden kasattua. Ja kannet saa valita ihan itse tietyistä vaihtoehdoista, oma valitsemistaan kuvista tai vaikka itsetekemästään kuvakollasista. 

Varmasti mulla jäi paljon asioita sanomatta tästä ja ihan tietoisesti en jaksanut kaikkia maailman pisterajoja ja opintopisteasioita tänne sepustella, koska ne tiedot löytyvät myös netistä. Käykää kurkkaamassa esimerkiksi JAMKin verkkosivut!

Kysykää rohkeasti ihan mitä vain näihin liittyen, koitan vastailla niin hyvin kuin vain pystyn! :)

-Krista

10 kommenttia:

  1. Osaatko sanoa mitä siinä haastatteluss ja hakemuksessa on? Voiko siis olla, että jos ei löydy eritysesti kokemusta vaatealalta, vaan se kiinnostaa paljon, ettei pääsisi kärkeen? Harkitsen Jamkiin hakemista ja jkylään muuttoa, mutta haluaisin juurikin ko kärkeen.. Tiedätkö ihmisiä, jotka ei olisi haluamaansa kärkeen mahtunut? Vielä kysyisin, että onko jkylässä hurjan kallista asua? Kiitos sulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä en tarkalleen osaa sanoa hakemuksesta ja haastattelusta, kun itsellä nuo edessä vasta huhtikuussa. Hakemuksesta sen verran, että se on työhakemuksen tyylinen: kerrot miksi olet kiinnostunut kyseisestä kärjestä, mitä kokemusta sinulla on mahdollisesti entuudestaan, yms. Haastattelu on sitten vastaavasti varmaan työhaastattelun oloinen eli tavoitteena on mahdollisimman hyvin vakuuttaa oma sopiminen alalle ja kiinnostus.
      Olen ymmärtänyt, että varsinaista kokomusta ei välttämättä tarvitse olla. Täytyy olla aitoa kiinnostusta ja kannattaa tässä varmaan kertoa, miten seuraa alaa yms.
      Kärkiin otetaan rajallisesti osallistujia, joten kaikki halukkaat eivät välttämättä pääse. Kärkiopintojen kursseja saavat kuitenkin muutkin suorittaa, että ilman kärkeäkin on mahdollista saada kattava koulutus kasaan (ihan kaikkea ei pysty ilman kärkeä suorittamaan):)
      Helsinkiin verrattuna asuminen ei ole todellakaan kallista, mutta ei tämä mitään halpaakaan ole. Paljon kaupunkiin muuttaa opiskelijoita ja varmaan vähän pulaakin asunnoista eli kovan kysynnän takia hinnat korkeampia. Opiskelija-asunnot esimerkiksi ovat kuitenkin edullisia.
      Suosittelen JAMK:ia ja kaupunkina Jyväskylää, olen tykännyt paljon. Rohkeasti siis hakemaan! Tsemppiä kouluhakuun ja pääsykokeisiin lukuun!:) Toivottavasti vastauksestani oli apua ja kysy lisää jos tulee mieleen vielä :)

      Poista
  2. Moi, valmistun itse pian kyseisestä kärjestä ja sanoisin ettei haastattelua tarvitse jännittää. Muistan että itelläni se oli enneminkin keskustelutyyppinen enkä ole kuullut että yksikään jäisi valitsematta. Itelläni ei ole aiempaa kokemusta alalta mutta olen kiinnostunut erityisesti tulevaisuuden näkymistä- että miten kaikki seikat kuten ympäristö ja laadukkuus huomioidaan uusien trendien pyörteissä.

    On totta, että ilman kärkeä voi osallistua useimmille kursseille mutta kärki mahdollistaa myös muita juttuja. Esim kärkeläiset pääsee osallistumaan muotimessuille esim köpikseen , joka on ihan huikea kokemus. Siihen liittyy myös toinen, enkkukurssi, jossa kirjoiteltiin raportti messuista ja siihen liittyvistä asioista. Toinen juttu on projektit joita tehdään kaksi. Esim on tehty asiakasiltaa, muotinäytöksiä, tuotekuvausta jne jne. Projektit on kyllä olleet huippuja koska aiheen saa valita itse ja saa tehdä mistä eniten pitää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Kiitos paljon kommentistasi. Todella mielenkiintoista kuulla sun kokemuksistasi ja näistä on todella hyötyä ja tuli paljon lisätietoa :) Mua on kyllä kerinnyt tuo haastattelu jo jännittää, mutta kiva kuulla ettei tuota toteutena niin tiukalla meiningillä. Ja mahtavaa kuulla, että kärkeen pääsee tuolla aidolla kiinnostuksella alaa kohtaan, kaikilla kun ei voi sitä kokemusta olla samalla tavalla kuin muilla. Hyvä huomio tuo, että juuri tuo kärki antaa kyllä oikeasti paljon enemmän sisältöä niihin opintoihin ja itse kyllä juuri noista messuista ja muista ihan innoissani, joten toivon että tässä käy hyvin!
      Vaikuttaa siltä, että olet ollut todella tyytyväinen itse opintoihisi :)

      Poista
  3. Olen kyllä ollut tyytyväinen ja on kiva, että tulevat duunit ei ole tarkkaan rajattuja. Riittää kun osoitat motivaatiosi ja panostat kaikkiin tehtäviin..ja myös aloitat ne kurssin alussa ettei tule loppuajan paniikkia :p tsemppiä opintoihisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella kiva kuulla! :) Motivaatiota ei ainakaan puutu jos tuollaisia asioita pääsee opiskelemaan! Kiitos kovasti ja sinulle myös! :)

      Poista
  4. Heippa! Itekki hain tässä yhteyshaussa tonne ja täysin samat suunitelmat olis itelläkki :) Mietin että teetkö töitä koulun ohella? Kuinka kova tahti on? Oon niin innoissani tosta tutkinnosta (nimimerkillä viimeset pari vuotta miettinyt mitä alkaisi tekemään) mutta nyt vaan pitäs päästä vielä sisälle asti haha :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! :) Noi opiskelupaikkojen valinnat on todella vaikeuta ja stressaavia. Mutta mahtavaa että hait JAMKiin ja toivon kovasti että pääset sisälle! Nyt vaan pääsykokeisiin ahkerasti lukemaan :) Ja odotan kyllä itse kevättä kun selviää pääsenkö tuohon kyseiseen kärkeen! Itseasiassa nyt olen tehnyt töitä todella vähän ja koen, että hyvin pystyisi enemmänkin tekemään koulun ohella töitä. Aloitan pian uuden työn ja toivon, että töitä koulun ohelle tulisi enemmän. Koulussa kontaktitunteja on melko vähän ja itsenäistä työskentelyä taas enemmän ja mielestäni siihen juuri työskentely sopii paremmin rinnalle. Varmasti tietty riippuu siitä mihin on tottunut ja miten omaa aikaa pystyy hallitsemaan.

      Poista
  5. Moikka! Olipas kivaa lukea kokemuksia Jamkista. Itsekin hain 1. Hakutoiveena liiketalouden opintoihin Jyväskylään. :) Kuinka paljon sulla oli aloituspisteitä lukion arvosanoista? Itselläni niitä on kasassa 44 tai hyvällä tuurilla 46, mutta pelottaa, että riittävätkö nämä, kun pisterajat ovat olleet siinä 70 paikkeilla tai tiedätkö kuinka hyvin varasijoilta on sitten mahdollista päästä opiskelemaan? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi, todella mukava kuulla :) Tsemppiä pääsykokeisiin lukuun, toivottavasti pääset! Nyt en kyllä yhtään muista, mutta täysiä pisteitä en niistä mielestäni saanut. Ja ilmeisesti nuo lähtöpiste-asiat ovat muuttuneet siitä viime vuotisesta kun meillä esimerkiksi työkokemuksesta sai tietyn määrän pisteitä ja ilmeisesti näin ei enää ole?. Uskoisin, että varasijoilta kyllä pääsee sisälle, riippuen tietenkin sijoituksesta jonossa. :)

      Poista