29.3.2015

Lenkkarit puhtaaksi

Eilen jo mainitsinkin tässä postauksessa kenkien puhdistuksesta ja aion nyt jakaa teille myös tän toimivaksi todenneeni tavan. Mun valkoiset lenkkarit kun olivat kamalan likaisiksi jo kerinneet päästä ja jotain niille oli tehtävä. Niiden materiaali on semmosta kangasta ja lisäksi osioita jossa materiaali on kangas/nahkajäljitelmä ("mokkainen") pinta. Ja juuri tämä jälkimmäinen materiaali muodostui ongelmaksi. Mietin kovasti, että millä sitä uskaltaa puhdistaa, noista kun ei koskaan tiedä. Tein muuten saman käsittelyn myös valkoisille Converseilleni, sekä toisille lenkkareilleni.

Meiltä löytyi kaapista sappisaippuaa sekä nestemäisessä, että kovassa muodossa (palana). Tämä ainehan on tunnetusti kova vastus tahroille ja lialle. Käytin myös apunani vanhaa hammasharjaa. 




  • Kostutin kengän pintaa ja levitin sappisaippuaa likaisille kohdille.
  • Annoin vaikuttaa (vähintään 15 minuuttia) ja huomasin ettei lika kokonaan lähtenyt.
  • Laitoin lenkkarini vielä pesukoneeseen (40 astetta ja vähensin linkouskierroksia hieman) 
  • Pesuaineen joukkoon lisääsin hieman nestemäistä sappisaippuaa ja tadaa puhdasta tuli!



Korallinväriset lenkkarit, joista toinen pari ennen pesua ja toinen pesty. (Näitä en erikseen laittanut pesukoneeseen).



Huom! Kaikkia kenkiä ei välttämättä voi pesukoneeseen laittaa ja osat värit saattavat reagoida sappisaippuan kanssa, joten sen soveltuvuutta kengälle kannattaa vaikka kokeilla jonnekkin huomaamattomaan kohtaan. 

Tein tänne blogiin uuden tunnisteen nimeltä #Hoito-ohjeet, johon varmaan tulee pääasiassa vaatteiden ja kenkien hoitoon liittyviä postauksia, mutta myös muita :) 


-Krista

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti